sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Olen kutsumanimeltäni Reetu

Aluksi emäntäni kertoo puolestani minusta hiukan. Syynhän te jo tiedättekin miksi näin. Kuvat myös puhuvat jotain luonteestani.
Olen kutsumanimeltäni Reetu-poika ja rodultani Leonberginkoira. Minulla on 11 sisarusta ja taisinpa olla toiseksi pienin syntyessäni.
Minun lisäkseni perheeseeni kuuluu isäntäni Teuvo ja emäntäni Hilkka, sekä v.66 syntynyt poika ja v.69 tytär perheineen. Lapsenlapsia yhteensä viisi. Asustelemme kaikki Lahdessa Salpausselän maastojen sekä Vesijärven vieressä. Olemme myös paljon maalla Viekijärvellä, siellä on toinen kotimme.
Olen hyväluontoinen ja pidän kovasti lapsista,heidän kanssaan on kiva painiskella ja muutenkin juosta sekä leikkiä.
Vahtiviettiä on kyllä, mutta ei ollenkaan mielestäni liikaa, pitäähän sitä ilmoittaa tulijasta.
On minulla myös leonbergi ja muita koirakavereita, joiden kanssa käymme silloin tällöin lenkkeilemässä (pidän lenkkeilystä).
Aamuisin käyn isäntäni ja Nella-neidon (myös Lexa) kanssa kolmistaan noin reilun kahden tunnin metsälenkin,siellä saamme olla vapaana eikä riemulla silloin ole rajoja. Mamma on mukana iltapäivisin sekä illalla.
Käyn myös näyttelyissä harvakseen se ei oikein ole minun juttuni,
ainakaan vielä.
Uiminen on kesäisin parasta, porukalla olemmekin suunnitelleet jos kokeilisimme vepeä .
Pidän paljon myös rapsutuksista ja nautiskelen suunnattomasti olostani.
Käyppä kurkkaamassa muitakin sivujani.